October writing prompt #10: Fireside
Running a few days late again, but let's not wallow in grief and despair, but instead take up the task of writing about fireside!
At first, I had to make the meaning of fireside clear to myself as I'd never heard the word before. Apparently fireside means the area close to a domestic fireplce - so practically a room, house or home. Home can associate to many things, things that are more or less personal, and this time the prompt led me to write about something less personal. Nonetheless, it's a about the comfort of one's home and the safety of a personal space.
I had a soundtrack while writing this - "From Past to Present" is a wonderful piece by Jeremy Soule found on Skyrim's original game soundtrack. It is a beautiful orchestral piece that evokes feelings of peacefulness and calmness, and gives that "everything will be okay eventually" feeling. I also recommend that you check out his orchestral album The Northerner Diaries. Jeremy knows how to mend a wretched soul with music. (Also, I'm not going to admit that there would be any Skyrim influences here. When would I ever have drawn inspiration from video games? Never. That's not me. At least not very often.)
#10: Fireside
Jalkojeni tilalla oli lyijypuntit. Raahasin niitä väkisin eteenpäin ruumiini voimalla ja varoin pysähtymästä, sillä jos olisin pysähtynyt, puntit olisivat kieltäytyneet liikahtamasta enää metriäkään. Tuon seuraavan puun takaa alkaisi jyrkkä alamäki, ja jos selviäisin puun luo, voisin vaikka kieriä mäen alas kotini portaille.
Lyijy ei ollut kevyt taakka raahattavaksi, mutta viimeisen suuren ponnistuksen ja tuskanirvistyksen avulla sain otteen tärkeästä kotipuusta ja vedin itseni vankan rungon avulla sen toiselle puolelle. Edessäni aukeava näkymä oli suloinen näky rasittuneelle sielulle. Alhaalla laakson pohjalla oli hirsitalo, jonka piipusta tuprutti savua. Alfr oli varmasti arvannut, että saapuisin tänä iltana, ja laittanut takkaan tulen. Laakso kylpi kirkkaassa kuunvalossa, ja ohut usvakerros peitti loppukesän kukat alleen.
Tunsin, kuinka lyijypuntit allani antoivat periksi ja vajosin maahan pitkin pituuttani. Sitten en tuntenutkaan niitä enää. Joutuisin todellakin kierimään alas. Aiemmin päivällä olkapäätäni korventanut tuska oli vaimentunut tylsäksi jomotukseksi siinä kohdassa, johon minut oli polttomerkitty. Merkistä jäisi ilkeästi irvistävä arpi, mutta ainakaan parantajaa ei tarvittu. Riittäisi, kun Alfr puhdistaisi haavan ja laittaisi siihen rautalehtihauteen.
Annoin ruumiini vieriä hitaasti mäkeä alas. Välillä silmieni edessä näkyi musta yötaivas ja sen tähdet, välillä, kun kasvoni kävivät maata vasten, taas tunsin kostean ruohon kasvoillani. Pehmeä maa tuntui tervehdyttävältä väsyneelle ruumiille, joka oli tullut sietokykynsä päähän. Myös vatsani muistutti ravinnontarpeestaan kivuliaalla krampilla. Olin pakomatkallani unohtanut nälkäni kokonaan.
Vauhtini kiihtyi ja kotini näytti näytti tulevan koko ajan lähemmäs. Hahmo ilmestyi ensin ikkunaan, sitten oviaukkoon, ja pian hän jo ryntäsi minua kohti.
"Isäntä!" Alfr karjaisi. Olisin nauranut hänelle ja hänen kompuroivalle juoksutyylilleen, jos voimani olisivat riittäneet siihen. Olin päässyt mäen kokonaan alas, ja katsoin ylös Alfriin, jolla oli silmien tilalle hehkuvat kekäleet.
"Jumalten parrat sentään! Missä penteleessä olette rypenyt? Luulin teidän olevan neuvottelussa jaarlin kanssa! Olisitte heti sanonut haluavanne sotaan, niin olisin järjestänyt teille kelpo sotajoukon!"
"Neuvottelusta kaikki alkoikin... meille tuli kuitenkin pientä erimielisyyttä. Auttaisitko minut ylös, Alfr? Jalkani eivät kanna."
Alfr oli väkivahva mies, ja hän nosti minut tolpilleni yhdellä riuskalla nykäisyllä. Yllätyksekseni pysyin pystyssä, ja lyijypuntit olivat poissa. Alfr kuitenkin tuki minua lyhyen matkan tupaan. Tulisijan suloinen lämpö tulvahti kasvoilleni, ja paahdetun lihan tuoksu nosti väkisin hymyn huulilleni.
"Kiitos, Alfr."
"Ei tarvitse kiitellä, palvelijan velvollisuuksiahan minä vain olen hoitanut. Isäntä on hyvä ja istuu penkille."
"Olen haavoittunut."
"Näenhän minä sen, isäntä hyvä, en minä sokea ole! Haen puhdistusvälineet, ja te istutte sillä välin hievahtamatta paikallanne, ettette loukkaa itseänne enempää."
Alfr oli korvaamaton ystävä ja erinomainen palvelija. Hän ei osannut pokkuroida eikä nöyristellä, ja osasi näyttää minulle paikkani silloin kun sitä tarvitsin. Tuijotin tuleen uupuneena. Tunsin ruumiini olevan raskas, mutta mieleni oli keveä. Olinhan kotona.
At first, I had to make the meaning of fireside clear to myself as I'd never heard the word before. Apparently fireside means the area close to a domestic fireplce - so practically a room, house or home. Home can associate to many things, things that are more or less personal, and this time the prompt led me to write about something less personal. Nonetheless, it's a about the comfort of one's home and the safety of a personal space.
I had a soundtrack while writing this - "From Past to Present" is a wonderful piece by Jeremy Soule found on Skyrim's original game soundtrack. It is a beautiful orchestral piece that evokes feelings of peacefulness and calmness, and gives that "everything will be okay eventually" feeling. I also recommend that you check out his orchestral album The Northerner Diaries. Jeremy knows how to mend a wretched soul with music. (Also, I'm not going to admit that there would be any Skyrim influences here. When would I ever have drawn inspiration from video games? Never. That's not me. At least not very often.)
#10: Fireside
Jalkojeni tilalla oli lyijypuntit. Raahasin niitä väkisin eteenpäin ruumiini voimalla ja varoin pysähtymästä, sillä jos olisin pysähtynyt, puntit olisivat kieltäytyneet liikahtamasta enää metriäkään. Tuon seuraavan puun takaa alkaisi jyrkkä alamäki, ja jos selviäisin puun luo, voisin vaikka kieriä mäen alas kotini portaille.
Lyijy ei ollut kevyt taakka raahattavaksi, mutta viimeisen suuren ponnistuksen ja tuskanirvistyksen avulla sain otteen tärkeästä kotipuusta ja vedin itseni vankan rungon avulla sen toiselle puolelle. Edessäni aukeava näkymä oli suloinen näky rasittuneelle sielulle. Alhaalla laakson pohjalla oli hirsitalo, jonka piipusta tuprutti savua. Alfr oli varmasti arvannut, että saapuisin tänä iltana, ja laittanut takkaan tulen. Laakso kylpi kirkkaassa kuunvalossa, ja ohut usvakerros peitti loppukesän kukat alleen.
Tunsin, kuinka lyijypuntit allani antoivat periksi ja vajosin maahan pitkin pituuttani. Sitten en tuntenutkaan niitä enää. Joutuisin todellakin kierimään alas. Aiemmin päivällä olkapäätäni korventanut tuska oli vaimentunut tylsäksi jomotukseksi siinä kohdassa, johon minut oli polttomerkitty. Merkistä jäisi ilkeästi irvistävä arpi, mutta ainakaan parantajaa ei tarvittu. Riittäisi, kun Alfr puhdistaisi haavan ja laittaisi siihen rautalehtihauteen.
Annoin ruumiini vieriä hitaasti mäkeä alas. Välillä silmieni edessä näkyi musta yötaivas ja sen tähdet, välillä, kun kasvoni kävivät maata vasten, taas tunsin kostean ruohon kasvoillani. Pehmeä maa tuntui tervehdyttävältä väsyneelle ruumiille, joka oli tullut sietokykynsä päähän. Myös vatsani muistutti ravinnontarpeestaan kivuliaalla krampilla. Olin pakomatkallani unohtanut nälkäni kokonaan.
Vauhtini kiihtyi ja kotini näytti näytti tulevan koko ajan lähemmäs. Hahmo ilmestyi ensin ikkunaan, sitten oviaukkoon, ja pian hän jo ryntäsi minua kohti.
"Isäntä!" Alfr karjaisi. Olisin nauranut hänelle ja hänen kompuroivalle juoksutyylilleen, jos voimani olisivat riittäneet siihen. Olin päässyt mäen kokonaan alas, ja katsoin ylös Alfriin, jolla oli silmien tilalle hehkuvat kekäleet.
"Jumalten parrat sentään! Missä penteleessä olette rypenyt? Luulin teidän olevan neuvottelussa jaarlin kanssa! Olisitte heti sanonut haluavanne sotaan, niin olisin järjestänyt teille kelpo sotajoukon!"
"Neuvottelusta kaikki alkoikin... meille tuli kuitenkin pientä erimielisyyttä. Auttaisitko minut ylös, Alfr? Jalkani eivät kanna."
Alfr oli väkivahva mies, ja hän nosti minut tolpilleni yhdellä riuskalla nykäisyllä. Yllätyksekseni pysyin pystyssä, ja lyijypuntit olivat poissa. Alfr kuitenkin tuki minua lyhyen matkan tupaan. Tulisijan suloinen lämpö tulvahti kasvoilleni, ja paahdetun lihan tuoksu nosti väkisin hymyn huulilleni.
"Kiitos, Alfr."
"Ei tarvitse kiitellä, palvelijan velvollisuuksiahan minä vain olen hoitanut. Isäntä on hyvä ja istuu penkille."
"Olen haavoittunut."
"Näenhän minä sen, isäntä hyvä, en minä sokea ole! Haen puhdistusvälineet, ja te istutte sillä välin hievahtamatta paikallanne, ettette loukkaa itseänne enempää."
Alfr oli korvaamaton ystävä ja erinomainen palvelija. Hän ei osannut pokkuroida eikä nöyristellä, ja osasi näyttää minulle paikkani silloin kun sitä tarvitsin. Tuijotin tuleen uupuneena. Tunsin ruumiini olevan raskas, mutta mieleni oli keveä. Olinhan kotona.
Kommentit
Lähetä kommentti